keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Minä työntekijänä.

Olen saanut paljon palautetta työskentelystäni ja töistäni koulun työsalissa, kuten hyvää myös huonoa palautetta. Huono palaute tulee tietenkin virheistä ja tietämättömyydestä, mutta onneksi se ei ole niin vakavaa. On helppo korjata virheet ja muistaa oikeaoppiset tavat. Hyvää palautetta on helppo saada töistä, joita on tehnyt aikaisemminkin, jotka ovat jo selviä. Palautteen vastaan ottaminen on oikeastaan hyvä asia, sillä myöhemmin osaa asiat toisin. Olen kehittynyt tekemällä töitä useaan otteeseen yrittäen parhaani joka kerta. Jatkossakin on hyvä saada palautetta, koska aina voi tehdä työt paremmin. Kun menen töihin en oikestaan välitä millainen paikka se olisi. Ajattelen tällä hetkellä vain, että palkkani tulisi perille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti