keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Rakennusalan synty

Kaikki alkoi n. 1960 luvulla, kun rakennusmateriaalien, kuten tiilen, sementin ja betonin valmistus aloitettiin. Alasta kehittyi ammatti sen yleistyessä ajan kanssa. Ammattitoiminta on alkanut yleistyä paljon enemmän, kun ala on tullut tutuksi ihmisille. On ollut ja on vieläkin monenlaisia eri ammattikuntia eivät ne mihinkään katoa. Ammattiliitto toiminta on alkanut tuotteiden kehityttyä ja joidenkin ihmisten keksittyä. On järjestetty kyseiseen ammattiin monenlaisia eri tapatumia, joissa kerrotaan/saarnataan ja perhdytetään ihmisiä alaan liittyen. Tapahtumien järjestäminen on yleensä kallista, mutta myös kannattavaa tietojen leviämisen vuoksi.

Koulun työmaalla

Minulla on kokemusta koulun työmaalta Haukkaniemestä. Kävin siellä päivittäin tämän vuoden alkupuolella. Rakenismme tuolloin talon sisätiloja. Koko luokkani oli samaan aikaan työmaalla työskentelimme ryhmissä. Rakensimme työmaalla opettajamme ohjeiden mukaisesti. Päivät olivat pitkiä, mutta onneksi kyseessä oli koulun työmaa niin taukojen lisäksi oli mahdollista väillä pitää pidempää taukoa. Toisaalta jotkut päivät tuntuivat kuluvan nopeasti johtuen varmaan siitä, että annetut työohjeet olivat helppoja tai liian vaikeita johtaen tietenkin pitkiin taukoihin. Joka päivä oli ruoka- ja kahvitauko jokainen tuli samaan aikaan, joten pieni tungos oli jokapäiväistä. Ostimme kahvit ja suodate pussit jokainen vuorollamme luokkamme kanssa. Vettä saimme lotrata mielin määrin työmalla, joten sitä ei tarvinnut kuljettaa työmalle. Kahvitauot olivat erityisen mukavia, koska olimme täysin irti töistä hetken ajan. Siinä se kahvitaukokin kului jutellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti